Olen 36v nainen ja elämme uusioperheen arkea. Miehelläni on 13v tytär, minulla ei ole omia lapsia. Tyttö oli meillä joka toinen vko aina koko viikon, samoin äidillään. Isänsä ja äitinsä ovat eronneet reilu 6 vuotta sitten, äiti muutti suoraan toisen miehen luo, minä ja isänsä olemme olleet yhdessä 5 vuotta, josta 4 v olemme asuneet yhdessä. Mielestäni tulin lapsen kanssa hyvin toimeen silloin kun lapsi asui meillä.
 
 Äitillä oli kova halu vahtia, miten me olemme, toimimme, teemme läksyt, syömme, missä olemme milloinkin ja mihin kelloon aikaan. Tämä ns kyttääminen alkoi siitä, kun muutimme mieheni kanssa yhteen. Tällaista ei ollut silloin kun "vain seurustelimme" mieheni kanssa ja asuimme molemmat eri osoitteissa. Aina tuli tekstiviestiä, miten mikäkin asia pitää hoitaa, aivan kuin emme itse osaisi asioita hoitaa. Mieheni vastasi hänelle, miten olemme asian hoitaneet, seuraava vastaus oli yleensä JEP JEP. Aivan kuin ei olisi uskonut meitä. Äiti sanoo lastaan patologiseksi valehtelijaksi. 
 
Äiti on naimisissa uuden miehensä kanssa.  Äiti teki meistä lastenvalvojalle ilmoituksen nelisen vuotta sitten, koska hänen mielestään lapsi oli väsynyt joka sunnuntai, kun hän meni äidilleen ja meillä ei kuulemma saanut ruuaksi muuta kuin pitsaa ja pelkkää karjalanpiirakkaa. Myös koulukuraattorilla on isä, äiti ja lapsi käyneet jokainen vuorollaan äidin toimesta. Molemmista tuli kirjallinen lausunto, että äiti voisi alkaa hieman hellentää otettaan ja antaa lapselle enemmän vastuuta omista tekemisistään, kuten läksyistä ja hammaspesusta. Lapsi on kirjoilla isällään.
 
Lapsella oli reikiä hampaissa, kun isä käytti lasta hammaslääkärissä (tytär oli silloin 10v), äidin mielestä hampaiden reiät oli meidän syy, koska emme pesseet joka ilta / aamu  lapsen hampaita vaan annoimme hänen itse pestä. Äidillä olleessaan he yhdessä harjasivat hänen hampaansa. Koko aikana, kun olemme mieheni kanssa olleet yhdessä, lapsi ei esim. ole ollut kipeä kahta kahden päivän kuumeilua lukuunottamatta. Hänellä on aina puhtaat vaatteet ja puhdas tukka. Teen joka päivä itse ruuan eli saa meillä normaalia kotiruokaa. Ne, ketkä ovat meillä joskus syöneet, ovat ruokaa kehuneet ja sitä kuinka laitamme yleensä aina pöytään myös tomaattia, kurkkua ja paprikaa, joskus paloittelemme myös porkkanaa. Olen pitänyt kiinni siitä, että klo 18 on ruoka ja silloin kaikki olemme yhdessä ruokapöydässä. Lapsen mielestä se on paskaa, koska äidillä on aina ruoka, kun hän tulee koulusta ja meillä joutuu aina tulemaan silloin kotiin. On kyllä päässyt sen jälkeen kavereilleen ellei meillä ole ollut mitään menoa tai hänellä kokeisiin lukemista.
 
Kokeisiin esim lapsi ei itse ala lukemaan eikä lue ennen kuin jompikumpi meistä on hänen vieressään ja hän alkaa lukemaan ääneen. Mun mielestä 13 v voisi jo lukea itse kokeisiin ja me sitten kyselisimme häneltä luetusta tekstistä? Näin emme äidin mielestä saaneet  tehdä, koska hän ei lue muuten. Se on kyllä totta, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa lukea kokeisiin. Lapsi on väittänyt äidilleen että luemme meillä kokeisiin vain 15 min edellisenä iltana kun on koe. Oikeasti luemme joka ilta koealueen läpi kerran ja viimeisenä iltana kyselemme. Joku 3 tuntia on varmasti parempi vastaus kuin 15 minuuttia. Siis yhteensä, ei yhtenä ja edellisenä iltana. Äidin mielestä emme lue tarpeeksi ja lapsi huutaa, että hän ei lue, koska hän on äidillään jo lukenut. Luemme silti. Jälkeenpäin on kyllä käynyt ilmi, että äidillä ollessaan siellä ei nykyään tarkasteta läksyjä eikä lueta useana iltana kokeeseen. Ja äidiltä tuli ohje, että 15 minuutin kokeeseen luku ei riitä, täytyy lukea 45 minuuttia kerrallaan ja varmistaa lapsen hapen saanti eli ikkuna täytyy olla auki ja missään nimessä ei saa lukea tuntia.
 
 
Isä ja äiti eivät oikein ole puheväleissä keskenään. Lapsen asiat hoidetaan yleensä tekstiviestein. Lapsen koearvosanat on aikalailla kutosen pintaan. Numerot tippuivat kuutosluokan päästötodistukseen, mutta ei sentään kuutosiksi. Seiskoja olivat melkein kaikki aineet. Kielet eivät oikein suju. Hän sai kerran matikan kokeesta 7,5 niin äiti oli laittanut opelle viestiä, huono koemenestys johtui varmasti siitä, että lapsella oli isäviikko ja kokeeseen valmistautuminen oli isän vastuulla. Ope oli vastannut, että 7,5 ok nro, voin järjestää tukiopetusta, jos äiti haluaa, mutta eiköhän se tästä. Silti äitillään ollessaan lapsi saa jopa honompia numeroita kokeista kuin meillä ollessaan.
 
 Vuoden 2009 lopusta on ilmennyt lapsen puolelta seuraavanlaista käytöstä: hän valehtelee tosi paljon ja jatkaa, vaikka on jo jäänyt kiinni, hän varastaa toisten (minun, isäpuolensa, isänsä, toisten lasten ym) tavaroita (käsilaukun tavaroineen, kalevala-koruja, auton avaimet, kännykän, sim-kortin toisen puhelimesta, vaatteita jne), väittää niitä omikseen, ei vastaile puhelimeen, kun soitamme, ei tule kotiin sovittuina aikoina, ei tee sovittuja kotitöitä, puhelinlaskut ovat nousseet 20 eurosta 85 euroon. Murrosikäisen kiukutteluako? Kerran hän oli uhannut vetää turpaan jotain koulukaveriaan, kun he olivat kiinnostuneita samasta pojasta. Tuosta olivat opettajan puhuttelussa vanhempia myöten. 
 
Ns paras kaveri vaihtuu melkeinpä viikottain ja se, ketä oli viime viikolla, on nyt ihan idiootti. Sanoin siitä miehelleni, onko hän huomasnnut samaa, ei ollut. Eräänä päivänä ope oli sanonut miehelleni samaa. 
 
 Muistan omasta lapsuudestani, että kapinoiva käytös alkoi ehkä 8-9 luokalla, ei viidennellä??? Olemme aina yhdessä kolmisteen puhuneet asioista, että näin ei voi tapahtua, olemme huolissamme, onko koulussa sattunut jotain vai mikä mättää. Ahdistaako ero jne.. Kaikki on lapsen mielestä hyvin. Mikään ei mätä. Paitsi häntä ärsyttää, jos minä satun kysymään onko hän tehnyt läksyt.Olemme myös antaneet hänelle tietokonekiellon ja kotiarestin, kun hän on käyttäytynyt vastoin "sääntöjä". Tuollaisissa tilanteissa on sitten aina käynyt niin, että lapsi on kirjoitellut huoneeseensa lappuja, joissa hän haukkuu minut ärsyttäväksi, vitun huoraksi, pomottajaksi, määräilijäksi ja hänen elämä on pilalla ym. Näin tapahtuu joka kerta, kun on käynyt niin, että lapsi ei ole noudattanut sääntöjä ja niistä on hänelle juteltu ja hän on  saanut jotain hänen mielestään ikäviä seuraamuksia. Paitsi että, on myös hetkiä, jolloin ei edes ole ollut "mitään tilannetta" ja silti lapsi oli kirjoittanut, "vittu oikeesti mua ärsyttää" ja mun nimi perässä ja huutomerkki. Isässä ei tietysti koskaan ole lapsen mielestä tietysti mitään vikaa. Tai ainakaan hän ei isästään mitään kirjoita. Noista lapuistakin on lapsen kanssa puhuttu, hän ei kuulemma tiedä, miksi on niin kirjoittanut. Hän kirjoittaa tuollaisia lappuja, vaikka minä en olisi edes osallistunut koko keskusteluun tai ollut paikalla. Olen sanonut lapselle, että minulle tulee noista lapuista tosi paha mieli, kun en oikeasti ole kyllä koskaan ollut hänelle ilkeä, en ole huutanut, en edes korottanut ääntä, tiukemmalla äänen sävyllä tietty olen sanonut, jos joku homma ei toimi, mutta aina olen perään selittänyt, miksi näin tein ja jos hän tekee jonkun asian, jota olen pyytänyt, esim vaikka kattamaan pöydään, aina kiitän häntä siitä.
 
 Pelaamme yhdessä, laitamme hänen tukkaa, käymme leffassa, shoppailemassa, luemme yhdessä kokeisiin, meillä on tyttöjen juttuja, mihin isä ei ole päässyt mukaan, ollaan käyty uimassa yhdessä ym.  Aina jos ollaan oltu missä tahansa porukalla, aina hän haluaa minun viereeni, ei esim isänsä tai mumminsa. Joo, muahan on hyvä syyttää mistä vaan, koska olen ns. ulkopuolinen hänen silmissään tietty. En ole isä enkä äiti. Tulee vaan mieleen, tekeekö hän noin äidin uudelle miehelle. Onko lapsi mustasukkainen minusta? Olen mieheni kanssa keskustellut näistä asioista emmekä tajua. Mä olen miettinyt, että alkaako se ero nyt vasta vaikuttamaan ja murrosikä hiipiä vai mikä tähän on tullut? Tuntuu tosi pahalta olla syntipukkina ja haukkumisen kohteena lapselta, jolle en ikinä ole ollut millään tavalla paha. Olen alusta saakka hänet hyväksynyt ja ottanut kaikessa huomioon. Onko se normaalia? Mitä voisimme tehdä? Pitääkö minun alkaa olemaan niin, että en ollenkaan osallistu mihinkään lasta koskeviin asioihin, oli ne sitten hyviä tai huonoja ja antaa isän hoitaa aina kaikki, koska enhän ole lapsen äiti? Mun mielestä minulla on oikeus sanoa lapselle, jos hän on käyttäytynnyt väärin ja varsinkin jos se kohde olen minä ja minun tavarani??? Alanko olemaan niinkuin hän olisi ilmaa vain? EN osaa, onhan minullakin tunteet ja onhan lapsi minullekin tärkeä.
 
Tuo alku kertoi vuosista 2007-2011 toukokuuhun saakka.
 
Viime kesän 2011 aikana lapsi on karannut / kadonnut kotoa 6 kertaa. 2 kertaa vaihdon yhteydessä, kun häntä ei ole tuotu ovelle asti (äitiltä meille tullessa), kerran kun pääsi mökkireissun jälkeen meillä kavereilleen ja 2 kertaa äitinsä luona ollessa ja syksyllä viime vuonna, kun alkoi koulu, ei ole tullut koulusta kotiin. On ollut pois 1-9 yötä! Ei vastaa puhelimeen, ei soita eikä ilmoita itsestään mitään. Minun tekstiviesteihin  vastasi yhdellä sanalla tai yhdellä lauseella viime kesänä 2011. Isälle ja äidille ei. Nyt ei vastaa minullekaan. Poliiseilla on tieto, että hän on kadonnut, yleensä kyllä on tullut kotiin ennen kuin poliisit ovat ehtineet löytää hänet. Kerran on jäänyt varastamisesta kiinni kahden muun tytön kanssa. Nämä kaikki viime kesän 2011 aikana. Asioista on joka kerta puhuttu ja olemme kertoneet kuinka huolissamme olemme. Meillä noista katoamisista on seurannut rangaistuksena se, että puhelin on otettu pois tai laitettu kiinni ja jätetty siksi ajaksi alakertaan, kun ollaan kaikki kotona ja kotiarestia sen verran kuin on ollut kadoksissa. Lapsi haluaa muuttaa äidilleen, koska siellä ei tule mitään "rangaistuksia". Lapsi on myös alkanut polttaa tupakkaa  ja on myös kerran viillellyt itseään. Minusta se on todella huolestuttavaa. Hänestä se tuntui kivalta.
 
Vuos sitten isä varasi perheneuvolaan ajan. Perheneuvolassa  piti käydä 2 kertaa asian tiimoilta, kummallakaan kerralla lapsi ei  ilmestynyt paikalle. Hän siis oli vielä  kesälomalla ja vanhemmat töissä. Mummo  "vahti" päivät, mutta kun äiti teki tytön kanssa treffit perheneuvolan pihalle, tyttö ei koskaan ilmestynyt ja oli 2 yötä hukassa. Isä ja äiti olivat kaksin ensin perheneuvolassa, äiti on sitten käynyt siellä myös yksin ja isällä oli aika sinne yksin ja heidän piti mennä sinne myös kolmisteen. Ei sieltä saanut oikein minkäänlaista apua. Ystäväni, joka on töissä lastenkodissa toisella paikkakunnalla, neuvoi isää ottamaan itse yhteyttä lastensuojeluun. Isä otti.
 
Äiti ilmoitti vuos sitten kesällä isälle tekstiviestillä, että lapsi haluaa muuttaa äidille, lapsen mielestä on kuulemma isälle ok eikä tule enää sinne. Isä vastasi, että ei kai näitä asioita ihan näin hoideta, eikö pitäisi keskustella ensin hieman. Äiti oli sitten yksin perhenuvolassa ja sieltä soitettiin isälle ja sanottiin, että lapsi muuttaa nyt äitilleen ja hakee tavarat silloin ja silloin. Isä oli että aha, selvä, nyt ei tainnut mennä ihan putkeen tämä homma. Äidin mielestä kaikki ongelmat lapsella johtuu minusta ja isästään ja varsinkin minusta ja hän on muistanut  sen myös mainita kaikille ihmisille. Heillä menee hyvin, mutta täällä meillä on kuulemma ihan kamalaa. Lapsi sitten haki tavaransa sunnuntaina 31.7.2011 . ja "muutti" äidilleen. Tätä asumista  kesti tasan 5 päivää, lapsi katosi jo maanantaina, palasi ke-to välisenä yönä ja tuli pe 5.8.2011 meille,koska äiti tarvitsi omaa aikaa. Lapsi oli  meillä 3 vkoa ja  torstaina 11.8. heillä oli kolmisteen  perheneuvola.
 
 
Kun koulu 2011 syksyllä alkoi, lapsi päätti, että hän ei enää tule meille, koska meillä oli aresti päällä. Se oli hänen mielestään hänen karkaamisesta ja valehtelusta ja näpistyksestä (kaupassa) kiinni jäämisestä aivan liian suuri seuraamus, että hän ei saa olla kavereidensa kanssa vaan hänen on tultava suoraan koulusta kotiin. Hän sitten mieluummin päätti nukkua yönsä paikallisessa kauppakeskuksessa (sieltä vartija soitti yöllä 1.20 että lapsi nukkuu siellä ja väittää, että ei voi tulla kotiinsa) tai meidän takapihan keinussa kuin tulla kotiin. Mummille hän oli yrittänyt mennä, mummi oli sanonut, että kyllä sinun on mentävä kotiin. Hän ei voi suojella sinua, kun hän tietää tämän hetkisen tilanteen. Oli hän yrittänyt mennä äidilleenkin, koska äiti ei anna arestia. Äiti kuitenkin  toi lapsen kaksi kertaa meille, koska oli isäviikko meneillään. Ensimmäisen kouluviikon perjantaina hän lähti aamulla kouluun meiltä ja oli koko viikonlopun poissa. Kukaan meistä, äiti, mummi, me, kukaan, ei tiedetty, missä lapsi on ja me mieheni kanssa menimme poliisin puheille.
Poliisi kirjasi asian ylös, mutta ei käynnistänyt minkäänlaisia etsintöjä, koska lapsi tekee tuota omasta tahdostaan.
Sunnuntaina hän sitten oli mennyt äidilleen itse, kun alkoi äitiviikko. Vaihdon piti tapahtua klo 18, mutta lapsi meni sinne itse joltain kaveriltaan klo 22. Kaikki koulukamat oli meillä ja lapsi sitten haki ne täältä maanantaina klo 21en jälkeen, kun hänen piti olla äidillään klo 20.30. Eli kolmena ensimmäisenä äitiviikon päivänä lapsi myöhästyi joka päivä sovitusta kotiintuloajasta ja maanantaina hänellä ei ollut mitään koulukamoja koulussa mukana. Ja äiti syyttää meitä.
 
Isä eli mieheni otti siis yhteyttä lastensuojeluun, josta sitten jo seuraavalla viikolla tuli 2 henkilöä kartoittamaan tilannetta. He menivät ensin lapsen äidin luokse. Äiti ja nämä virkailijat hakivat lapsen koulusta ja lapsi sijoitettiin kiireellisesti erääseen paikalliseen paikkaan. Sieltä hän ei päässyt kahteen päivään kouluun eikä hammaslääkäriin ja oli siellä kiinni ekan vkonlopun. Seuraavana maanantaina hän pääsi kouluun ja jätti heti palaamatta koulusta osastolle, mihin hänet oli sijoitettu. Meni kyllä sinne sitten yöllä nukkumaan eikä taaskaan seuraavaan kahteen päivään päässyt kouluun. 
Oli puhe, jos hän nyt tottelee ja käyttäytyy, saa ensi viikolla olla koulun jälkeen kavereiden kanssa ja pääsisi vkonloppulomalle kotiin.
Torstaina pääsi kouluun, myöhästyi 2 tuntia sovitusta paluuajasta osastolle, mutta olimme onnellisia jo siitä, että VAIN 2 tuntia, jospa se tästä. Kunnes sitten perjantaina lähti mukamas kouluun, mutta ei kuitenkaan koskaan mennyt sinne. Eli ensimmäinen lintsauskin tapahtui tähän samaan syssyyn vuosi sitten. Kukaan ei taaskaan tiennyt, missä lapsi on. Välillä hän oli mennyt jo "laitoksen" ovelle asti, soittanut summeria ja päässyt käytävälle (osasto on kolmannessa kerroksessa), mutta ei sitten ollutkaan kiivennyt osastolle saakka vaan oli päättänytkin lähteä sieltä käytävältä takas omille menoilleen.
 
Tätä samaa menoa jatkui koko viime syksy, koulun käynti jäi ja kuulemma kannabistakin on kokeiltu ja kännäämistä useamman kerran. Joulukuussa 2011 hänet otettiin huostaan ja on edelleen sijoitettuna erääseen nuorisokotiin. Hän jäi luokalle seiskalla, koska ei käynyt koulussa oikeastaan yhtään. Ei ymmärrä sitä, minkä takia jäi luokalle.
Meno senkun jatkuu. Minkäänlaista muutosta parempaan ei ole näkyvissä. Neiti on siellä nuorisokodissakin varastanut toisten vaatteita ja karannut useita kertoja viikossa. Liikunnanvapaudenrajoituksesta ei ole mitään hyötyä. Hänen oman huoneen ikkunasta on poistettu rivat, ulkovaatteet on ohjaajien lukkojen takana samoin rahat. Hän on pöllinyt toisten puhelimista sim-kortteja, kun omasta on saldo loppu, karkaa toisten ikkunasta toisten ulkovaatteet ja knegät päällä. Hän myrkyttää sen paikan ilmapiiriä, kun toiset siellä olevat kuitenkin noudattavat sääntöjä. Kännissä kun menee sinne, on ok, jos myöntää olevansa kännissä ja juoneensa. Tästä saa käsityksen, että aivan kuin 13vuotiaan alkoholin käyttö olisi ok, jos vain myönnät, että olet juonut? Isälle ei kaikista tytön asioista ilmoiteta, mutta äidille ilmoitetaan kaikki. Ja taas sen takia, kun me olemme niin paskoja. Ei osata huolehtia tytöstä.
 
Minun mustamaalaaminen äidin osalta on jatkunut siitä kun muutin tytön isän kanssa yhteen. Tytär on mennyt tähän mukaan viime syksynä, kun hänet sijoitettiin ja mustamaalaaminen heidän osaltaan minua kohtaan jatkuu ja nuorisokoti kertoo isälle, että kun se sun avopuoliso niin ja näin, vaikka mulla ei ole osaa eikä arpaa koko asiaan. Alkaa palaan käämi jo pikkuhiljaa tuohon mustamaalaamiseen. En kuulemma anna lapsen olla isän kanssa kaksisteen ym. En ole oikeasti koskaan heitä estänyt olemasta kaksin, mutta lapsi sanoo aina äidille ja ohjaajille, että ei voi mennä isälle, kun minä olen. Minä en saa olla tekemisissä tai puuttua tai mitään muutakaan, koska en ole lapsen isän kanssa naimisissa enkä ole äiti enkä isä enkä huoltaja. Siis äiti nimenomaan kieltää, jos puutun jollakin tavalla tai kerron asioista jollekin, hän on uhannut soittaa poliisit. Isä ja äiti oli palaverissa nuorisokodissa lapsen koulua käymättömyydestä ja siitä, mihin kouluun hänet pitäisi laittaa, äidin vastaus oli, että ei ainakaan siihen ja siihen kouluun, koska hänen työkaverinsa lapsi on siellä koulussa ja ne eivät tiedä tätä meidän tilannetta eivätkä saa saadaakaan tietoonsa jne. Onko se lapsen kannalta hyvä vai hono, että äiti kieltää asian? Aina jos lapsi saa esim liikunnanvapaudenrajoituksen, äiti lähtee lapsensa kanssa shoppailemaan, koska eihän lasta voi loputtomiin rankaista. Shoppailun jälkeen tulee isälle txtviesti, että sinun osuus niin ja niin paljon. He molemmat maksavat elatusmaksua nuorisokotiin ja sieltä saa vuodessa tietyn määrän tiettyjä asioita. Äiti vie lasta ulkomaille, koska lapsi tarvitsee maisemanvaihdosta. Mieheni on sanonut, että eikö noita ostoja vois vähän rajoittaa ja "palkita" sitten, kun joskus näyttäisi, että osaa käyttäytyä. Ei kait se tuommoisella ostamisella se käytös ainakaan parane, kun kaiken saa ja vähän enemmänkin vaikka ei edes käyttäydy. Isä on ihan paska, koska ei ostele lapselle kaikkea ja se olen kuulemma minä, joka kiellän isää ostamasta, jos minua ei olisi, isikin shoppailisi, on äidin ja lapsen mielipide. Ja jokaisen shoppailureissun jälkeen viimestään seuraavana päivänä lapsi karkaa nuorisokodista.
 
Sosiaali-ihmiset ovat käyneet meillä kaksi kertaa kartoittamassa tilannetta. Papereissa näkyy lausunto, että lapsella on kaksi hyvää kotia. Niin onkin. Meillä ei juoda viinaa, ei käytetä huumeita, meillä on säännöt ja rajat, meillä ei ole väkivaltaa, meillä tehdään oikeaa kotiruokaa jne. Ihan perusmeininki mun mielestä. Lapsen mielestä olen hyvin etäinen häntä kohtaan. Minä taas olen kokenut, että olemme tulleet erittäin hyvin juttuun yhdessä ja ollut siitä iloinen. Olen nähnyt perheitä, joissa uusi puoliso ja lapsi ei tule laisinkaan toimeen.
 
Yritän kovasti olla mieheni tukena ja näyttää lapselle, että välitän ja tykkään hänestäkin kovasti. Alan vaan itse olla kovin väsynyt tähän tilanteeseen. Kukaan ei koskaan kysy minun vointia ja jaksamista ja miten koen tilanteen ja onko asiat näin miten äiti ja tytär kertovat. Äiti ja tytär kaataa kaiken paskan minun niskaan ja nuorikoti ja sossu  kuuntelee heitä ja kirjoittaa kaiken paperille kuulematta minua.. Yritän olla ottamatta itseeni kaikkia syytöksiä, koska tiedän kuitenkin itse, että en ole paha ihminen, Silti välillä valtaa tosi paha mieli.
 
Yökaudet valvon ja mietin, missä lapsi on ja koska se tulee vai onko hänelle sattunut jotakin ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miksi minua syytetään. Mikä lasta ahdistaa ja onko tämä vain joku "vaihe" hänen elämässään vai onko niin paha olla, että tekee vielä itselleen jotain. Töissäkin pitäisi jaksaa käydä.
Mistä tähän tilanteeseen voisi saada apua... . Ilmeisesti hänelle on nyt koulukotipaikka haussa...